Toisen näytöksen tapahtumat saavat alkunsa Kyprossa, satamassa. Mauri Othello on antanut selkää turkkilaisille. Cassio saapuu ensimmäiseksi satamaan ja ilmoittaa joutuneensa myrskyssä erilleen Othellon laivasta. Sitten saapuu Othellon lipevä vänrikki Jago, jonka seurassa on myös Desdemona ja Jagon vaimo Emilia.
Jago alkaa heti luoda jännitteitä Emilian ja Desdemonan välille. Jago mustamaalaa omaa puolisoaan julkisesti kertomalla Desdemonalle, että Emilia on kaksinaamainen. ”Edessä teidän armonne, sen arvaan, hän kielens’ alas sydämeensä nielee ja aatoksissa haukkuu”. Emilia kiistää Jagon väitteen, mutta Jago jatkaa ja parjaa nyt kaikkia naisia: ”Ulkon’ Olette niin kuin kuvat, kotoisalla uin porokellot, kyökissänne pedot. Paheessa pyhät, loukattuina pirut.” (Mts. 32.)
Desdemonaa inhottaa Jagon yleistykset ja hän haastaa Jagon keksimään jotain kaunista sanottavaa ensin itsestään. Jago ylistää Desdemonaa käytökseltään suloiseksi ja älykkääksi. Ovela Desdemona kysyy, miten Jago ylistäisi älykästä ja mustaa. ”Ken musta on ja lisäks älyinen, parikseen kyllä löytää valkoisen” väistää Jago kysymystä. Sitten Desdemona vielä yllyttää Jagoa keksimään kehuja kauniista, mutta tyhmästä. ”Ei kaunis ole koskaan houkkamainen: näet houkkanakin äidiks kelpaa nainen”. Sievä ja tyhmäkin nainen kelpaa Jagon mukaan tuottamaan miehen jälkeläisiä.
Sanailu päättyy, kun Othellon laiva saapuu satamaan. Othello puhkuu innosta kukistettuaan turkkilaiset ja päästyään myrskystä turvaan satamaan. Othellon ja Desdemonan jälleennäkeminen on lämmin: ”Jos joka myrskyn jälkeen näin on tyyntä, niin riehukoon se, kunnes herää tuoni!” Othello julistaa ja suutelee vaimoaan. Othello saapuu näyttämölle myrskyn saattamana ja säteilee energiaa ja hyvää tuulta.
Kun Othello ja Desdemona ovat läheteneet, Jago valehtelee Rodrigolle, että Desdemona on rakastunut Cassioon. Rodrigon mielestä se on mahdotonta. Jago perustelee väitettään sillä, että rakkaus väljähtää nopeasti ja Desdemona kyllästyy mauriin, joka on häntä vanhempi ja eri rotua. Jago yllyttää johdateltavissa olevaa Rodrigoa ärsyttämään Cassiota. Jago uskoo, että äkkipikainen Cassio saatetaan pienen, lavastetun tappelun vuoksi erottaa virastaan.
Viimeisessä monologissa Jago paljastaa toisen syyn toiminnalleen: kateuden lisäksi mustasukkaisuus myrkyttää Jagon mieltä. Hän on varma, että ”irstas mauri tuo on tarhassani käynyt, ja se aatos kuin tuima myrkky sisuksia leikkaa”. Jago uskoo että Othello on vieraillut Jagon vaimon, Emilian vuoteessa. "Vein levon, rauhan, tuoden sijaan raivon. Se tuolla vielä piilee niinkuin yössä; kasvonsa konnuus näyttää vasta työssä", Jago miettii. (Mts. 39). Kolmesta keskushahmosta Jagon vaikuttimet ovat nyt esillä paljaana ja selvänä: häntä riivaa kateus ja mustasukkaisuus, eikä hän tyydy näpäyttämään uhrejaan, vaan pyrkii tuhoamaan Cassion uran ja synnyttämään välirikon Othellon ja Desdemonan välille. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Desdemonalla on eniten hävittävää ja vähiten syytä joutua Jagon tulilinjalle. Pysyykö Desdemona yhtä puhtoisena ja onko Jago todella niin mätä?
Monday, March 26, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
6 kommenttia:
Tervetuloa takaisin Madame!
Mielenkiintoista päästä seuraamaan Jagon katkeruuden perimmäisiä syitä. Kieltämättä tuntui hieman yliampuvalle olla noin katkera sen vuoksi ettei ole edennyt urallaan. Mutta jos Jago kerran epäilee Othellon liehitelleen myös Emiliaa, on hapan liemi luonnostaan noussut miehen kurkkuun. Hän on ilkeä omalle vaimolleen, inhoaa tämän nalkutusta ja kipakkaa sanailua. Jagosta tihkuu pettymyksen suolot.
Onko tuolla mustasukkaisuudella mitään todellista perää, en tiedä. Eikä se kaikkein olennaisin asia ehkä olekaan, sillä Jagoa vie eteenpäin voimat jotka eivät kysele faktoja vaan hän toimii täysin tunnepohjalta.
Jago kiinnittää huomiota samaan asiaan kuin minäkin. Desdemonda on rakastunut Othellon sanailuun ja Othello tähän huomioon. Onko Othellon ja Desdemondan liitto oikeasti vakaalla pohjalla? Sitä onkin mielenkiintoista miettiä.
Jälleen kiinnostava piirre suomennoksessa ja luetun ymmärtämisessä. Minä ymmärsin, että Othello ei ole varsinaisesti tehnyt mitään sotatoimia vaan keikkui myrskyn riepoteltavana muita pidempään. Sota turkkilaisten kanssa peruuntui myrskyn hajotettua turkkilaisten veneet, silminnäkijä kertoo niiden olleen täysin pirstaleina ja hajallaan. Kyprossa on iloinen ja viehkeä tunnelma. Saapuvat laivat otetaan riemuiten vastaan, koko kaupunki on riennoissa mukana. Aurinko varmaankin paistaa, ja sinisen meren valkoharjaisessa myrskyn jälkiaallokossa satamaan ratsastaa laivallaan Othello. Turkkilaiset oli voitettu hieman toisella tavalla kuin oli suunniteltu, mutta Othello kaiketi sai silti sankarin vastaanoton. Tämä jotenkin synnyttää mielikuvan Othellon ”laihasta” todellisuudesta. Hän on jalo soturi, mutta teot eivät ole täysin rinnastettavissa keulakuvaan. Suuri ja mahtava rakastaja joutuu oletettavasti pian vastakkain vihamiehensä juonien kanssa. Othello traagisuus alkaa avautua minulle. Hän on hyvä puhumaan, vakaa ja varma, kuitenkin epävarmuus joka kumpuaa menneiden tapahtumien ”laihuudesta”, alkaa varmasti voimistua kun ympäristö koettelee arvoja ja totuuksia. En tiedä osaanko tätä selittää, päässäni syttyi kuitenkin vieno valo joka hiljalleen valaisee edessä häämöttämiä huolia.
Radiossa haastateltiin pari päivää sitten Jii Karjalaista, suosikkiani, ja mies kertoi tarinaa siitä kuinka Villejä lupiineja kappale syntyi. Kaikkea ei tarvitse selittää, näin hän on todennut, sillä ihmiset ymmärtävät joka tapauksessa. Shakespeare on nähnyt tämän jo monta sataa vuotta sitten. Hän ei selittele tyhjentävästi, vaan antaa hahmojen elää lukijan päässä omaa elämäänsä. Ehkä siksi tätä onkin niin mukavaa lukea, mikään ei ole loppuun asti pureskeltua.
Mustasukkaisuus, epävarmuus ja väkivaltaisuus, siinä joitakin näytelmän miehiin liittyviä luonteenpiirteitä. Othellon miehet ovat hyvin älykkäitä, mutta toimivat täysin luulojensa, epäilystensä ja tunteidensta pohjalta. Jago haluaa tuhota ihmiset, jotka ovat loukanneet häntä suoraan tai välillisesti. Hän ei pohdiskele tekojensa oikeellisuutta.
Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, että miehet uskovat ennemmin toisiaan, vaikka juonittelevat jatkuvasti toisiaan vastaan, kuin naisia. Naiset vedetään syyttöminä mukaan miehiseen valtataisteluun. Miehet puhuvat heistä kuin toraisista torimuijista, vaikka käyttäytyvät itse äkkipikaisesti ja harkitsematta.
Ehkäpä voisi sanoa, että itse asiassa Jagolla on kaikki ilkeän juoruämmän stereotyyppiin liittyvät taipumukset...
Minulle on Jagosta jäänyt päällimmäisenä mieleen vallanhalu. Jotenkin tuntui, että hän nautti, kun sai sotkea muiden asioita. Sehän on yksi tapa kerätä valtaa itselle. Olisiko taustalla ollut lisäksi jotain poliittisempaakin?
Muistikuviini ei ehkä voi täysin luottaa, koska Othellon lukemisesta on niin kauan aikaa ... Toivottavasti ajatuksiani ei sotke Matha Grimesin dekkari "Katalan taakan kantaja", jossa juonenkäänteet liittyvät Othelloon :)
Tein myös hauskan Othello-bongauksen: Minette Waltersin Häpeänaamiossa herkutellaan Shakespeare-sitaateilla.
Jagon hahmo on jotenkin järkyttävän, yksiselitteisen moraaliton ja paha. Kaipaisin sävyjä, vaikka onhan tuollainen todellinen pahishahmo aika herkullinen.
Hmm. Onko Jago todella tehnyt jo jotain pahaa? Okei, hän on juoninut ystävänsä kertomaan Desdemondan isälle, että Othello on nainut hänen tyttärensä.
Jago miettii, suunnittelee ja puhuu. Mutta toiminta puuttuu. Okei, tilanteet ovat vasta alkutekijöissään, mutta vaikka Jago onkin selkeä tarinan pahis, niin onko hän todellakin tuonut esille yksiselitteisen pahuuden?
Minulle sävyjä toi tuo Jagon epäilys että Othello on huvitellut hänen vaimonsa kanssa. Hyökkäys on paras puolustus Jagolle... Juoruämmä on kieltämättä aika hyvä kuvaus tälle henkilölle :D
Varmaan aika klisemäinen henkilö Jagoksi, mutta tarpeeksi sävyjä leffa- tms. rooliin toisi mielestäni esimerkiksi Leonardo DiCaprio. Luihu, haavojaan vuodattava säälipussi joka näkee vain tahtomansa.
Good post.
Post a Comment