Näin unta Othellosta: lienee aika käydä kolmannen näytöksen kimppuun. Näytöksen ensimmäinen kohtaus tapahtuu Linnan edustalla. On aamu, Othellon ja Desdemonan onneton morsiusyö on takana päin. Cassio, muutamia soittoniekkoja ja narri kuljeskelevat linnan edustalla keskenään sanaillen. Cassio on valvonut ja murehtinut töppäilyään, nyt hän lähettää narrin hakemaan Desdemonan seuranaista, Emiliaa. Mikä tilanne! Narri Cassion sanansaattajana... Tilanteella on hyvin selkeä ja voimakas symboliarvo.
Emilia tulee paikalle ja vakuuttaa Cassiolle, että kaikki kääntyy parhain päin: Desdemona tulee heltymään luonteensa mukaisesti Cassion asialle, hän tulee jankuttamaan Othellolle niin kauan, että Cassio saa luutnantinarvonsa takaisin. Cassio ja Emilia lähtevät tapaamaan Desdemonaa ja Jagon juoni on taas hiukan lähempänä täyttymystä.
Toinen kohtaus
Toisessa kohtauksessa Othello ja Jago lähtevät katselemaan linnaa, joten siitä ei ole sen enempää sanottavaa. Ehkä kuitenkin on hyvä huomata, miten tiiviisti Jago ja Othello "seurustelevat". Jago on aina oikeassa paikassa. Hän kylvää, hoitaa kylvöstään ja odottaa sadon kypsymistä - anteeksi vain puhkikulunut sanonta. Jagon toiminta vain on puutarhurimaisen järjestelmällistä ja kärsivällistä.
Kolmas kohtaus
Kolmannessa kohtauksessaDesdemona, Cassio ja Emilia tapaavat linnan puistossa. Luottavainen Desdemona takaa Cassiolle hänen asemansa Emilia todistajanaan: "
En suo rauhaa hälle; maseeks häntä valvotan ja puhun siks, että loppuu häneltä kärsimys [kärsivällisyys]: teen vuoteen kouluks, rippituoliks pöydän; jos mitä tekee hän, niin Cassion pyynnön sekoitan kaikkeen. Riemuitse siis Cassio; sun puoltajas henkens' ennen heittää kuin asiasi" (Mts. 57-58.)Varsinkin Desdemonan viimeinen, ennustuksen omainen lause saa aikaan kylmien väristysten aallon. Kuink oikeassa hän onkaan! Desdemona toimii täydellisesti Jagon suunnitelman mukaan, aikoen piinata miestään Cassion asialla. Palaan yhä uudelleen siihen, kuinka vääjäämättömästi tapahtuman kietoutuvat toisiinsa ja etenevät. Tunne tragedian täyttymisestä nousee lukukokemuksen ylle kuin musta pilvi. Jago värittää jokaisen pienen asian ja tilanteen suunnitelmaansa vastaavasti: hän tuunaa ja stailaa kaiken sointumaan yhteen.
Jago ja Othello saapuvat paikalle ja Cassio kiirehtii pois. Othello uskoo nähneensä Cassion, mutta Jago vakuuttelee, ettei Cassio pakenisi Othelloa kuin rikollinen. Jälleen Jagon kaikki sanat, kaikki toiminta, on erittäin tarkoituksenmukaista. Hän ei jätä käyttämättä ainoatakaan tilaisuutta värittää tilanteita ja puheita suunnitelmansa mukaisesti! Huh. Alan toistaa itseäni.
Kun Othello ja Jago saavuttavat Desdemonan ja Emilian luokse, alkaa Desdemona heti tivata ja jankuttaa, milloin Othello palauttaa Cassion kunnian. Desdemona toimii kaikessa rakkaudessa: Cassion aseman palauttaminen on Othellon parhaaksi. Othello pyytää Desdemonaa ja Emiliaa lähtemään ja takaa taas Jagon työrauhan.
Jagon ja Othellon vuoropuhelu kannattaa lukea tarkasti. Jagon taitava retoriikka on vertaansa vailla ja hän valehtelee kuin mestari: pysytellen enimmäkseen totuudessa ja muuttaen vain yhden yksityiskohtan. Jago myöntää, että hän näkee usein turmelusta, riettautta ja petosta kaikkialla, urkkii paheita ja uskoo ihmisistä pahaa. Hän tunnustaa puuteensa ja kertoo Othellolle katuvaisena ja pahaa mieltä teeskennellen epäilevänsä, että Desdemona on petollinen. Hän vetoaa siihen, että Desdemona on jo pettänyt isänsä karkaamalla naimisiin Othellon kanssa - tätä samaahan Desdemonan murtunut isä sanoi Othellolle!
Keskustelu jatkuu kuin miekkailu. Jago esiintyy nöyränä ja isäntäänsä rakastavana, mutta sekoittaa puheisiinsa taitavasti inhottavia epäilyksiään ja pyörtää sitten nopeasti sanansa, kuin häveten. Sanoja ei saa kuitenkaan takaisin, vaan ne työntävät juuret Othellon mieleen ja alkavat versoa. Othellon päätä särkee. Desdemona ja Emilia tulevat jälleen paikalle ja Desdemona lupaa sitoa illalla kivistävän pään. Huolimattomuuksissaan hän pudottaa liinansa, mutta Emllia poimii sen talteen ja miettii itsekseen:
Sep' oivaa, että liinan tuon mä löysin; se oli maurin ensi lemmenlahja... [mts. 67]Ja kukahan liinan, pienen lemmenlahjan haluaa, ellei Jago.
Othello ja Jago ovat jälleen kahden, mutta Jagon myrkky on jo vaikuttanut. Othello vaatii Jagoa todeistamaan, että hänen armahansa on portto. Tässä vaiheessa tekisi mieli ulvoa. Ehkä naurusta. Ehkä epätoivosta. Othellon, uljaan sotapäällikön, kokeneen maailmanmiehen sisällä asuu ruikuttava ATM. Ilman varmoja todisteita, oman surkean epävarmuutensa vuoksi, kolmas kohtaus päättyy siihen, että Othello kiroaa "riettaan nartun" ja vannoo hankkivansa jotain, jolla tappaa "tuo kaunis perkele". (Mts. 74).
Kaipaan selitystä. En ole ehtinyt vakuuttua Othellon erinomaisuudesta, suoruudesta ja jaloudesta, kun hänet lahjotaan ja hänen päänsä ja sydämensä käännetään. Jago voi jo pian astua syrjään, sillä kivi on sysätty vierimään jyrkkään alamäkeen. Othello alkaa nähdä todisteita Desdemonan uskottomuudesta kaikkialla. Desdemonan kostea käsi on varma merkki hillittömästä luonteesta, lemmenlahjaksi annettu nenäliina on muka taikakalu. Desdemona miettii murehtien, milloin hän on antanut aihetta epäluuloihin. Emilia selittää, ettei luulemiseen ole mitään muuta syytä, kuin luulevainen henki: "Se on peto, joka itsestänsä siksiää ja syntyy" (mts. 80). Siinä Emilia on kyllä väärässä, sillä pedolla on ollut kätilö, joka on auttanut sen maailmaan.
Mutta selittäkää joku, miksi Othello on tuollainen helppo, johdateltavissa oleva, mustasukkainen ja vainoharhainen ääliö? Missä on Othellon tilannetaju, jalous ja rohkeus?
