Mihinkäs jäimmekään? Tulimmeko siihen tulokseen, että Othello on pökkelö jätkä, että absoluuttisen inhottava Jago muistuttaa olkapäällä istuvaa, näkymätöntä demonia ja että näytelmän ainoa järkevä henkilö on Desdemona? Joskaan hänelläkään ei ole tarpeeksi itsesuojeluvaistoa ja järkeä, että kokoaisi helmansa ja soutaisi pois Kyprosta...
Pienestä mansikoin kirjaillusta liinasta, jonka Othello on lahjoittanut Desdemonalle ensimmäisenä lemmenlahjana, on tullut pahan välikappale. Bianca on varastanut sen ja toimittanut sen Jagolle, joka taas valehtelee nähneensä sen Cassiolla. Othello on mustasukkaisuudesta ja raivosta järjiltään. Jago houkuttelee Othellon kuuntelemaan salaa keskustelua, jonka hän käy Cassion kanssa:
J: Min en koskaanKeskustelua salaa kuunnellut Othello luulee, että miehet puhuvat Desdemonasta, vaikka he puhuvatkin Cassion rakastajatterasta Biancasta.
Noin rakastunutt' ole naista nähnyt.
C: Mua, luulen ma, se hupsu raukka lempii lempii.
J: Mut kuules Cassio - [...] Hän tekee kuuluks, että nait sa hänet; se onko aikomukses?
C: Ha, ha, ha!
Minäkö hänet naisin? - Mitä! Julki-porton? Ma pyydän: sääli hiukan järkeäni; älä sitä niin sairaaksi luule. (Mts. 87).
Neljännen näytöksen toisessa kohtauksessa mustasukkaisuudessaan kiehuva Othello kuulustelee Emiliaa, joka on Jagon vaimo ja Desdemonan seuraneiti. Emilia vakuuttaa, ettei hän ole koskaan nähnyt tai kuullut mitään vihjeitä siitä, että Desdemonalla ja Cassiolla olisi suhde. Päin vastoin! Emilia on valmis lyömään sielustaan vetoa, että Desdemona on uskollinen. Uskooko Othello kuitenkaan Emiliaa - naista, joka on Desdemonan seuraneitinä koko ajan emäntäänsä lähellä? Ei tietenkään.
Othello kutsuu Desdemonan luokseen ja käskee Emilian pois ja aloittaa hedelmättömän kuulustelun. Othello syyttää Desdemonaa huoraamisesta. Yksipuolisen keskustelun päätteeksi Othello lähtee pois ja Emilia ja Jago saapuvat huoneeseen hämmentyneen ja sekavan Desdemonan luokse.
Desdemona kertoo Emilialle ja Jagolle, että Othello haukkui häntä huoraksi. Emilia uskoo, että joku on istuttanut Othellon mieleen moisen ajatuksen, koska Desdemona on itse teoissaan ja sanoissaan nuhteeton. Emilia langettaa tietämättään Jagolle tuomion julistamalla: "[...] Köysi sille! Luut sen syököön horna". Jago kieltää Emiliaa huutamasta, mutta Emilia on raivostunut ja sanoo Jagolle: "Hyi moist! Samanlainen veitikka se sinun järkesikin kai nurin käänsi ja sai sun mua mauriin luulemaan." Emilia ei tiedä, että Jago on edelleen tässä luulossa ja että se lietsoo häntä kostamaan Othellolle.
Othello käy komentamassa Desdemonan yöpuulle. Emilia auttaa Desdemonaa valmistautumaan: vuoteeseen levitetään häälakanat ja Desdemona vitsailee, että hänet voidaan pukea toiseen lakanaan, jos hän kuolee ennen Emiliaa. Nyt uskallan jo sanoa, että tämä on tyypillinen Shakespeare-ennakointi, jossa hahmo sinetöi oman tai toisen kohtalon kaameilla, toteenkäyvillä sanoilla.
Viimeisen, viidennen näytöksen tapahtumat ovat varsin sekasortoisia. Jago yllyttää Cassion ja Rodrigon toistensa kimppuun ja haavoittaa itse sekä Cassiota että Rodrigoa muttei jää kuitenkaan itse kiinni teoistaan. Syrjässä Jago mutisee itsekseen: "Tää yö nostattaa mun pilvihin, tai hornaan kukistaa" (mts. 113).
Viidennen näytöksen toisessa kohtauksessa Othellon ja Desdemonan suhde huipentuu. Desdemona nukkuu vuoteessaan, kun Othello saapuu miekka kädessä paikalle. Othello ei kuitenkaan halua vuodattaa verta ja laskee miekan pois.
Othello suutelee nukkuvaa Desdemonaa ja puhuu itsekseen:
Suloinen tuokse, oikeuden melkeinKuinka makaaberia!
Saat taittamaan miekkansa! Yks vielä -
Viel' yksi! - Tuommoinen jos kulleen' olet,
Niin surmaan sun ja sitten sua lemmin. (Mts. 114).
Desdemona havahtuu ja Othello kysyy, onko hän lukenut iltarukouksensa ja kehottaa Desdemonaa tunnustamaan syntinsä ennen kuolemaansa. Desdemona on kuitenkin yllättävän levollinen ja sanoo, että hänen ainoa syntinsä on rakkaus Othelloa kohtaan, hän ei vielä siis tiedä kuolevansa.
Sitten Othello alkaa vaatia mansikoin kirjailtua liinaa, jonka hän on antanut Desdemonalle, ja jonka Desdemona on hukannut. Othello on nähnyt liinan Cassiolla ja uskoo, että se on varma todistus Desdemonan petollisuudesta. Nyt Desdemona pelkää jo henkensä puolesta: hän rukoilee Othelloa säästämään henkensä ja hylkäämään hänet. Viimeisinä sanoina Desdemona pyytää hetken aikaa, jotta hän voisi rukoilla, mutta Othello on jo tarttunut kiinni Desdemonaan ja kuristaa häntä.
Emilia tulee ovelle ja huhuilee Othelloa. Othello tarkastelee työnsä jälkiä, kuvittelen hänen mutisevan mielipuolisena ja tutkivan Desdemonaa, ja koska tämä on vielä elossa, Othello lävistää hänet vielä tikarillaan. Emilia tulee huoneeseen ja näkee kuolevan Desdemonan. Viimeisinä sanoinaan Desdemona vielä vakuuttaa olevansa viaton. Emilia kysyy, kuka surmaaja on, sanoo Desdemona: "Ei kenkään; minä itse. Hyvästi! Terveiset puolisolleni! Hyvästi!" (mts. 119).
On enää jälkipyykin aika ja se pyykki on loppuun asti veristä. Emilia huutaa Gration, Montanon ja Jagon paikalle. Jago yrittää tukkia Emilian suun, mutta Emilia kertoo kaiken minkä tietää ja syytää kiroukset ja haukut Othellon päälle. Emilia kertoo löytäneensä pudonneen mansikkaliinan maasta ja vieneen sen miehelleen. Silloin Jago pistää vaimoaan kuolettavasti miekalla ja juoksee paikalta. Othello tarttuu miekkaan ja vakuuttaa tehneensä kaiken kunniasta, ei vihasta. Hiljennymme Othellon viimeisen repliikin ääreen katselemaan näyttämöä, jota peittää ruumiit:
Kuvatkaa minut sellaiseks kuin olen,
Rumentamatta, kaunistelematta.
Mies kuvatkaa, jok' ylenmäärin lempi,
mut älyll' ei; mies, jok' ei luuleivaiseks
Vähillä tullut, mut yltyneenä
Rajusi julmasti; mies, jonka käsi,
Kuin halpa indiaani, helmen hylkäs
Arvokkaamman kuin miehen koko heimo;
Mies, jonka herkkä silmä, sulamahan
Ei muuten tottunut, nyt kyyneleitä
Hereinä vuodatti kuin lääkepihkaans'
Arabian puut. Se kertokaa, ja lisäks:
Venetialaist' Aleppossa kun kerran
Löi häijy käärelakki turkkilainen
Ja valtakuntaa herjas, silloin iskin
Tuot' ympär'leikattua koiraa kurkkuun
Ja tapoin hänet - näin!
(Syöksee miekan rintaansa)
