Ajatuksen kappaleita yksinäisen miehen junasta

Yksinäisen miehen junan teemat sisältyvät teoksen nimeen. Yksinäisyys laajenee teoksessa kaipaukseksi, melankoliaksi ja pettymykseksi siitä, että todellisuus ei koskaan vastaan mielikuvaa. Mies on subjekti, jonka mielikuvitus laajenee ja peittää koko matkan, hän ei pääse mielikuvituksensa tai subjektiivisuutensa ulkopuolelle, mutta se osoittautuu todellisuutta värikkäämmäksi, rikkaammaksi.

Opintojen jo kauan sitten päätyttyä leikittelen hiukkasen biografisella tulkinnalla: jos YMJ:aa lukee elämäkertana, voisi ajatella, että Waltarin myöhempi tuotanto on kuvaa jatkuvasti sitä seikkailua, illuusiota, jota YMJ:n päähenkilö etsii vieraista kaupungeista. Illuusion saavuttamattomuus on sitä, että ihminen ei voi kokonaan kadota kirjaan.

Haluaako mies löytää jonkun odottamattoman, fantastisen tai myyttisiin mittasuhteisiin paisuvan paikan, johon jäädä? Ei. Mies haluaa jatkaa matkaa. Elämä on liikettä ja etsintää. Päästessään lähelle, illuusio kasvaa aina suuremmaksi kuin todellisuus. Mies ei pääse pakoon itseään ja pettyy.

Pienenä sivuprojektina keräilin ne kohdat, joissa mainitaan gramofoni tai gramofonimusiikki (s. 73,90,109,173). Yhtä (viimeistä) kohtaa lukuunottamatta gramofoni soi vain öiseen aikaan -- oikeastaan se ei soi, se rämisee tai ulvoo kilpaa kujakissojen kanssa. Ja aina paikalla on juopuneita miehiä ja maalattuja naisia. Oh Iisebel ja sinun tummat ripsesi!